
Näyttelyssä esitellään rinnakkain pienen mittakaavan puutarha- ja maisemakohteita sekä kokonaisten kaupunginosien viherympäristöjä. Samalla katsojaa houkutellaan pohtimaan rakennuksen ja maiseman välistä vuoropuhelua.
Tunnettujen puutarhojen, kuten Kultarannan ja Monrepos´n puiston ohessa mukana on asumiseen ja arkeen suunniteltuja kohteita, kuten Alvar Aallon Sunilan selluloosatehtaan asuinalue ja Vallilan suurpihakortteli. Ajallisesti näyttely sijoittuu 1700-luvulta nykypäivään.
Arkkitehtuurin, puutarhan ja luonnonmaiseman välistä suhdetta valottava näyttely nostaa esiin kiehtovasti myös rakennusten ja puutarhojen suunnittelijat.
”Esimerkiksi Aallon tuotannossa ihmisen muokkaaman puutarhan ja arkkitehtuurin suhde on aina herkästi harkittu. Aalto piti puutarhaa yhtenä kodin huoneista”, kertoo Alvar Aalto -museon amanuenssi Mari Murtoniemi.
Alvar Aalto -museo järjestää näyttelyn mausteeksi runsaasti oheisohjelmaa. Luvassa on muun muassa ”Pienoispuutarha”-työpaja ja näyttelyn toisen kuraattorin Julia Donnerin yleisöluento ”Modernia puutarhaa etsimässä”.
”On ilo saada kiertonäyttely meille juuri nyt, kun puutarhoissa eletään vuoden kiireisintä aikaa. Toivomme, että kurkistus suomalaiseen puutarhasuunnitteluun yhdessä oheisohjelman kanssa tarjoaa myös inspiraatiota kaikille kotipuutarhureille ja viherpeukaloille”, sanoo Murtoniemi.
Näyttelyn on tuottanut Arkkitehtuurimuseo. Sen ovat kuratoineet Arkkitehtuurimuseon arkistonhoitaja, FL Elina Standertskjöld sekä tutkija, FT Julia Donner ja suunnittelijana on toiminut arkkitehti Hannele Grönlund. Näyttelyä ovat tukeneet Koneen Säätiö, Sigurd Frosteruksen säätiö, Maiju ja Yrjö Rikalan Puutarhasäätiö sekä Durat.
IN ENGLISH:
Exhibition displays small scale gardening and landscape targets and also a whole neighbourhood size landscapeing from 18th century to the present day. Exhibition raises thoughts of the dialogue between architecture and landscape.